Valokaista Osk:n yleiskokous sunnuntaina 15.11.2020 klo 16:00 Kitinojan kylätalolla. Aiheena kotipäätelaitteiden uusiminen.
Nykyiset kotipäätelaitteet ovat palvelleet varsin luotettavasti seutuverkon toiminnan aloittamisesta asti, ja lienevätkin useimpien talouksien vanhin toimiva sähkölaite. Niiden käyttöikä tulee kuitenkin nyt vääjäämättä tiensä päähän, kun saman ikäiset verkon runkolaitteet uusitaan. Syynä on käytettävän datan kategorisesti satakertaistuminen sitten vuoden 2006, jolloin hankitut laitteet olivat sen ajan mukaan jopa ylimitoitetut.
Kaikkia osuuskunnan liittymän omistajia asia koskee siksi, että nyt ollaan hankkimassa osuuskunnan toimesta kertahankintana jokaiseen liittymään uusi "nettiboksi", ja tästä hankinnasta on tarkoitus tiedottaa ja keskustella.
Lisäksi asialistalla on IPTV-järjestelmästä keskustelu. Nykyinen järjestelmä vaatii päivittämisen, mutta sitä ei luotettavasti vielä voida tehdä kun viestintäviraston hoitama digitv-uudistus venyy. Isot laitehankinnat kuitenkin uudistus tulee vaatimaan, ja niiden hankinnasta siis keskustellaan.